4.11.2014

VIRKKURI- VIRKKAUKSEN INSPIROIVA OPAS

Virkkuri oli jo pitkään ollut minulla käsityökirjoista lukulistalla, kun tajusin jo ensimmäisen kerran tästä kirjasta kuullessani, että sehän on kuin minulle tehty. Vähän aikaa sitten kävin eräillä käsityömessuilla, ja voi sitä ilon määrää, kun Virkkuri oli siellä saatavilla.
Neulominen on monta vuotta ollut minulle se käsityötavoista kaikista helpoiten luonnistuvin, mutta kuluneen vuoden aikana olen löytänyt myös virkkauksen, ja tehnytkin aika paljon virkkaustöitä. Siksi neulomisesta kertovia kirjoja minulta löytyy jo melko paljon, mutta virkkauksesta ei juuri ollenkaan. Olen nimittäin kaivannut inspiroivaa virkkauskirjaa, jossa ohjestettaisiin vähän haastavampia virkkaustekniikoita, ja joka olisi täynnä kivoja virkkausohjeita, jotka tekisi mieli heti toteuttaa.
Ja kuten arvata saattaa, Virkkurissa täyttyivät molemmat kriteerit. Kirjassa opetetaan virkkaaminen aivan alusta alkaen, ja ohjeet on neuvottu selkein vaihe vaiheelta- kuvin, mutta mukana on myös haastavampia virkkaustöitä. Ja ne innostavat työt ovat sitten aivan asia erikseen.
Moni työ on virkattu matonkuteesta, joten materiaalit syntyvät vaikka vanhoista t-paidoista. Ohjeina löytyy mm. koreja ja mattoja monessa eri koossa, tyynyjä, laukkuja ja lampunvarjostimia. Ideoita löytyy siis laidasta laitaan, ja joitakin ohjeita on vielä helppo muokata omannäköisiksi.
Inspiroiva kirja kaikille virkkauksesta kiinnostuneille, niin kuvailisin Virkkuria.

4 kommenttia :

  1. Oi kuulostaa aivan ihanalta kirjalta! Harmi vaan kun ei osaa virkata eikä neuloa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä kirja on kyllä ihana, ja kuvitus on myös kaunis! Ja tämä kirja myös rohkaisee aloittamaan virkkauksen, kun virkkaaminen opetetaan aivan alusta lähtien ja ohjeet on neuvottu selkeästi :)

      Poista
    2. Ahaa siis oisko tämä kirja hyvä myös sellaiselle joka ei ole ikinä virkannut ja muutenkin huono kädentöissä? :D siinä tapauksessa voisin toivoa tätä joululahjaksi ja aloittaa uuden harrastuksen!! :))

      Poista
    3. Kirja sopii myös aivan aloittelijoille, joten ei haittaa, vaikka ei olisi koskaan ennen virkannut. Ja aika hyvä joululahjaideahan tämä on, kun joululomalla ehtii vieläpä hyvin perehtyä virkkauksen alkeisiin :)

      Poista